Betonilla on erinomainen puristuskestävyys, eikä esimerkiksi anturoiden toteutukseen löydy kilpailevaa materiaalia. Teräs on puolestaan sitkeä, muokattavissa oleva ja monimutkaiset muodot mahdollistava materiaali. Puu on kevyttä, ekologista ja monen mielestä esteettisesti kaunista. Hybridi- ja liittorakenteita on toki tehty pitkään, mutta materiaaleista ovat olleet mukana pääosin vain betoni ja teräs kun taas puu on jäänyt pitkälti pientalorakentajien ja kattoristikkovalmistajien käyttöön.
Miksi puurakenteita on käytetty niin vähän?
Yhtenä selkeänä syynä puurakenteiden vähäiseen käyttöön yhdessä betonin ja teräksen kanssa on ollut vakioitujen ratkaisujen ja jossain määrin myös osaamisen puute. Kuten Swecon asiantuntija Ville Lehtimäki nostaa esiin blogitekstissään, tulee hybridirakenteiden suunnittelussa ottaa huomioon monta seikkaa ja suunnittelu vaatii monipuolista suunnitteluosaamista, jota ei kaikilta löydy. Rakennuksen kustannusten muodostumisen näkökulmasta suurempi ongelma on kuitenkin vakioratkaisujen puute. Pahimmillaan hybridirakenteiden liitosdetaljit ja -mitoitus tehdään ns. räätälintyönä kohdekohtaisesti. Tämä nostaa suunnittelun sekä toteutuksen hintaa, jolloin kilpailukyky varmasti kärsii.
Betonirakentamisen suunnittelu ja toteutus ovat tehokkaita verrattuna hybridirakentamiseen, sillä samoja vakioratkaisuja on käytetty kymmeniä vuosia ja ratkaisut tunnetaan laajasti koko toimialalla. Puuosien käyttö osana rakennuksen runkoa tulisikin olla helppoa ja vakioitua, jotta puu olisi aidosti kilpailukykyinen materiaali osana hybridirunkoista rakennusta.
Peikolla on kokemusta DELTABEAM®-liittopalkin ja CLT-laattojen yhdistämisestä jo yli 10 vuoden ajalta. Aluksi kombinaation toimivuudesta ei ollut varmuutta, mutta sitä lähdettiin Peikko-hengessä kokeilemaan rohkeasti. Pian kävi selväksi, että DELTABEAM®- ja CLT-laatat ovat kuin luodut pariksi, eikä ongelmaa materiaalien yhdistämiselle ole. Tästä viimeisimpinä osoituksina toimivat esimerkiksi kuormitettu palokoe sekä kuormansiirtokokeet.
Uusia liitoksia puurakentamiseen
Nyt Peikko on kehittämässä vakioliitososien tuoteperhettä puurakenteiden liitoksiin, sillä puuta voidaan käyttää muissakin runkorakenteissa kuin CLT-laatoissa. PUUCO®-tuoteperhe tuo liitososat seinien, pilareiden, palkkien liitoksiin, sekä osan puu-betonilaatan yhteistoiminnan varmistamiseen. Lähtökohtana liitososien suunnittelussa on ollut Peikon ydinosaaminen, eli betonirakenteiden liitokset ja tarkkasilmäisimmät lukijat löytävätkin varmasti näistä paljon yhteneväisyyksiä. Mikäli puurakenteiden liitokset ovat samanlaisia kuin betonirakentamisessa, helpottuu suunnittelijoiden ja rakentajien työ eri materiaalien parissa huomattavasti. Sen ansiosta eri materiaaleja voidaan yhdistellä tehokkaasti ja vaivattomasti parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.
Puurakentaminen on tällä hetkellä kovassa nosteessa. Suunnittelupöydällä ja päätöksiä tehdessä kaikkia materiaaleja olisi kuitenkin hyvä arvioida objektiivisesti ja tasapuolisesti. Puu- ja hybridirakentamisen ei tulisi olla suunnittelua rajoittava tekijä vaan sen tulisi nimenomaan avata uusia mahdollisuuksia. Laitetaan siis kaikki munat (tai rakennusmateriaalit) samaan koriin ja poimitaan sieltä paras yhdistelmä aina tilanteen mukaan.
LUE LISÄÄ:
Peikon ratkaisut hybridirakentamiseen
Oikeat elementit oikeaan paikkaan - haastattelussa Swecon asiantuntijat