Peikko toimittaa 8 kilometriä Deltapalkkeja Tampereen alueelle

Peikko Groupin Suomen tytäryhtiö Peikko Finland Oy on saanut vuoden 2011 aikana 5 merkittävää Deltapalkkitilausta Tampereen alueelta. Peikon matalat välipohjarakenteet mahdollistava ratkaisu on valittu seuraaviin rakenteilla oleviin vuonna 2012 valmistuviin kohteisiin: 

- Technopolis:  Yliopistonrinne, vaihe 2
- Tampereen ammattikorkeakoulu: G-osa
- Cargotec: logistiikka- ja osaamiskeskus
- Kiinteistöosakeyhtiö Ratinankaari: toimistotalo
- Pyynikin sosiaali- ja terveysasema

Yhteensä kohteisiin on toimitettu yli 1300 kappaletta Deltapalkkeja. Toimitettavien palkkien kokonaisarvo ylittää 2 miljoonaa euroa.

Deltapalkki on Peikon liittopalkkijärjestelmä kaikenlaisiin rakennuksiin pientaloista kerrostaloihin. Se mahdollistaa joustavat pohjaratkaisut rakennuksen elinkaaren ajan sekä vaivattomat LVI- ja sähköasennukset. Deltapalkin avulla voidaan kerroskorkeutta pienentää jopa 500 mm. Tämän johdosta rakennuksen tilavuus pienenee ja energiatehokkuus paranee. Deltapalkin avulla voidaan toteuttaa helposti myös erilaisia ulokkeita ja muita haastavia julkisivuratkaisuja ilman paikallavalua.

”Deltapalkkikonseptillamme on selviä etuja loppukäyttäjälle niin julkisen rakentamisen, asuinrakentamisen kuin toimistorakentamisen puolella. Rakennusprojektissa hintakilpailukyky, joustavuus sekä helppo ja nopea asennus ovat tärkeitä asioita, ja nämä edut voidaan saavuttaa käyttämällä Deltapalkkia.” kertoo Peikko Finland Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kuusilehto.

 

Lisätietoja:
Mikko Kuusilehto, toimitusjohtaja, Peikko Finland Oy, Puh. 044 712 3586,
sähköposti: [email protected]

Jakelu:
Keskeinen media, Peikon internetsivut

Peikko Group lyhyesti:
Peikko Group Oy on johtava maailmanlaajuinen betonirakenteiden kiinnitystekniikkaan ja liittopalkkeihin keskittyvä yritys. Peikon innovatiiviset ratkaisut tekevät asiakkaiden rakennusprosessista helpomman, nopeamman ja turvallisemman. Peikollla on tytäryhtiöt 30 maassa Euroopassa, Kiinassa, Lähi-idässä ja Pohjois-Amerikassa ja tuotantoa 8 maassa ympäri maailmaa. Peikon liikevaihto vuonna 2011 ylitti 105 miljoonaa euroa. Peikko on vuonna 1965 perustettu perheyhtiö ja sen palveluksessa on yli 800 ammattilaista. Lisätietoja: www.peikko.com.