Metsätapiola, Espoo, Suomi

  • Rakennuksen tyyppi:
  • Toimistorakennukset
Kartta koko ruudulle Sulje

Espoon Tapiolaan vamistunut Metsätapiolan toimistotalo poikkeaa valtavirrasta. Rakennuksen monimuotoinen geometria ja ennakkoluulottomat arkkitehtoniset ja tekniset ratkaisut ovat osaavan suomalaisen suunnittelun, rakentamisen ja materiaalivalmistuksen tulosta. Pekka Helinin suunnitteleman rakennuksen poikkeava ulkoasu pystyttiin toteuttamaan Peikon Deltapalkeilla vaivattomasti. Lopputuloksena tästä seurasi yksi Pääkaupunkiseudun upeimmista toimistorakennuksista.

Arkkitehti Erkko Virkkusen vuonna 1973 Espoon Tapiolaan suunnittelema Metsätapiolan toimistotalo on palveli näihin päiviin asti moitteettomasti. Se kävi kuitenkin ahtaaksi ja tekniikaltaan vanhentuneeksi, mistä syystä yhtiö ryhtyi 2000-luvun alussa valmistelemaan uutta taloa pääasiassa oman henkilökuntansa työtiloiksi.

Uudisrakennuksen pääsuunnittelijaksi valittiin jo ennen välttämätöntä kaavamuutostyötä arkkitehti Pekka Helin, jolla toimistoineen on meriittinään lukuisia merkittäviä toimistorakennuskohteita pääkaupunkiseudulla. Sekä arkkitehtien että rakennesuunnittelijoiden hyvät aiemmat kokemukset Deltapalkista olivat edesauttamassa sitä, että myös Peikko Finland pääsi mukaan Metsätapiolan toimistotalohankkeeseen jo varhaisessa vaiheessa. Se oli tärkeätä, koska näin jo hankkeen kustannuskattoa määriteltäessä voitiin optimoida eri rakenneosien optimaaliset mitat.

Julkisivu-ulokkeet toteutettiin jälkivaluna työmaalla, ja ne muodostavat yhtenäisen valetun rakenteen Deltapalkkien kanssa. Ontelolaattavälipohjiin ulokkeet on liitetty tartuntaraudoitusten avulla. Deltapalkkien edut ilmenivät myös laattojen korkeustasoeroista johtuvia haasteita ratkaistaessa. Kohteeseen toimitettiin yhteensä 428 kappaletta Deltapalkkeja.

Lue lisää down-arrow.png

Silloin toimitus on kohdallaan, kun toimitusaika pitää ja elementit eivät hangoittele asennettaessa vastaan, toisin sanoen mitat ovat oikein. Peikon tapauksessa taisi olla yksi valmistusvirhe yhteensä 428 palkissa, mikä on elementtitoimitukseksi todella vähän. Kaiken lisäksi virhe korjattiin todella nopeasti

Jari Salonen, työmaan vastaava mestari, Haahtela-rakennuttaminen Oy

Hankkeen tiedot

Hankkeen koko:
26 000 m2
Hankekehittäjä:
Kiinteistö Oy Metsätapiola
Rakennusliike:
Haahtela Oy
Rakennesuunnittelija:
Vahanen Oy
Arkkitehti:
Helin & Co Oy
Betonielementtivalmistaja:
Lujabetoni Oy / Hämeenlinnan betonielementtitehdas
Toimitusvuosi:
2011
Valmistumisvuosi:
2012

Ota yhteyttä