Karisma on Lahden seudun vetovoimaisin ja monipuolisin kauppakeskus joka pitää sisäällään noin 90 myymälää. Liiketilaa Karismassa on yhteensä noin 34 000 m² ja parkkihalli pitää sisällään 1700 autopaikkaa. Lahden ensimmäisen, keskustan ulkopuolella sijaitsevan täysimittaisen kauppakeskuksen rakennustyöt käynnistyivät keväällä 2010. Rungon asentaminen aloitettiin heinäkuussa ja syyskuussa sen osalta oltiin jo varsin pitkällä. Lopulta valmis kauppakeskus avattii yleisölle jouluna 2011.
Rungon osalta varsin tasaväkisessä aliurakkakilpailutuksessa oli mukana useita teräs ja betonirungontoimittajia, jiosta Peikon kokonaistoimitus oli lopulta sekä ajallisesti että hinnaltaan kustannustehokkain. Peikko vastasi teräsosien toimittamisen lisäksi rungon teräs- ja betonielementtien asennuksesta. Karismaan toimitettiin yhteensä 2,2km Deltapalkkeja, liittopilareita, kattoristikoita ja muita teräsosia.Toimitukset alkoivat heinäkuussa ja ne kestivät loka-marraskuulle asti. Peikon näkökulmasta katsottuna kyseessä oli varsin mittavan kokoluokan toimitus.